.png)

YRITTÄJYYSMENTORI & SARJAYRITTÄJÄ
PAPU VAATEBRÄNDIN PERUSTAJA


13 vuotta sitten,
kun perustin designvaateyritykseni Papu Designin, alkoi yrittäjätarina, jollaista en olisi voinut kuvitella unissanikaan. Moni asia on tapahtunut isommin ja helpommin kuin osasin odottaa ja toisaalta moni asia on tuntunut tosi vaikealtakin.
Sarjayrittäjinä olemme luoneet mieheni Jussin kanssa tyhjästä useampia miljoonien eurojen liikevaihtoa tekeviä yrityksiä. Yrittäjyys on mahdollistanut unelmieni toteuttamista, jotka olisivat varmaankin muuten jääneet haaveeksi. Olemme saaneet rakentaa työmme itsemme näköiseksi, matkustaneet perheenä vuoden ajan ympäri maailmaa ja rakentaneet mm. kaksi unelmiemme omakotitaloa.
Joskus olisi ollut mahtavaa kuulla toiselta yrittäjältä, että menestyksen ohella myös vastoinkäymiset ja epäonnistumiset ovat ihan normaaleja ja kuuluvat asiaan. Jos olisin tiennyt aiemmin sen, mitä tiedän nyt, olisin säästynyt monilta harha-askeleilta ja säästänyt varmasti satoja tuhansia euroja rahaa.
Nyt haluan jakaa oppini sinulle, jotta saat ohituskaistan menestykseen helpommin. Keskittymällä oikeisiin asioihin, on mahdollista kasvattaa liiketoimintaa kannattavasti, omasta hyvinvoinnista tinkimättä, ja tehdä omat unelmat mahdolliseksi!
Missioni on vaikuttaa tätä kautta mahdollisimman monen maailmaa muuttavan yrittäjän kasvuun, sillä uskon positiivisten vaikutusten näin moninkertaistuvan!



PERSONOITU MENTOROINTIMATKA
NAISYRITTÄJILLE
Tutustu todelliseen itseesi ja yrittäjäpersoonaasi
Luo oma menestyskartta ja step-by-step askeleet unelma-tilanteeseesi
Rakenna menestysbisnes laskelmien & brändäyksen avulla
Toteutus
Aloitamme matkan tekemällä personoidun mentorointisuunnitelman sinulle. Alla 3 pääkategoriaa, joiden kautta oma mentorointimatkasi toteutetaan. Jokaisen kuukauden alussa tarkistamme missä mennään ja mihin kannattaa laittaa fokus seuraavaksi, jotta kuljet kohti merkityksellistä yrittäjyyttä ja hyvinvoivaa menestystä.

Minä yrittäjänä
Yrittäjäminän äärelle pysähtyminen
Teemme syväkartoituksen nykytilanteeseesi ja tutustut siihen kuka todella olet, mitkä ovat lahjasi, intohimonkohteesi ja osaamisesi, joista myöhemmin koostat menestyskarttasi. Tutkimme myös minkälainen olet yrittäjäpersoonaltasi, jotta voit lähteä rakentamaan sinun näköistä & menestyvää yritystoimintaa vankalta pohjalta!
Oma tapa & rytmi yrittäjyydessä
Tutkimme minkälainen tapa työskennellä ja toimia yrittäjänä herättää sinut eloon ja tuo sinulle eniten energiaa. Kun oma tapa ja rytmi on selvillä yrittäjyydestä tulee mielekkyyden lisäksi myös helpompaa. Opettelet kulkemaan kohti menestystä tavalla joka tukee sinua. Se miten kuljemme kohti menestystä, on se mitä meidän tulisi ylläpitää myös menestyneenä. Toisaalta emme halua myöskään jäädä odottelemaan menestystä, jotta voit toteuttaa yrittäjyyttä haluamallasi tavalla.
Menestyskartan teko ja step-by-step askeleet
Rakennamme kartan askeleineen kohti unelmaasi yrittäjänä. Selkeän suunnitelman ja sopiviksi pilkottujen askelien avulla innostut itse työnteosta ja näet miten suunnitelmat heräävät henkiin askel askeleelta. Et enää vertaa itseäsi muihin, sillä sinulla on uniikki kartta joka kertoo mihin keskittyä ja mikä houkuttelee myös kohderyhmääsi.

Matkan teko

Menestyksen pilarit
Raha & laskelmat kohti menestystä
Kestävä ja hyvinvoiva yrittäjyys tarvitsee intohimolla tekemisen lisäksi struktuuria ja laskelmia. Täällä keskitymme uudenlaisen ja mielenkiintoisen lähestymistavan kautta siihen miten tehdä mukavasta yrittäjyydestä myös kannattavaa ja parhaimmillaan jopa miljoonabisnes tulevaisuudessa.
Magneettinen brändi & esillä oleminen
Varjoissa olemisesta siihen että erotut muista magneettisella brändillä, joka kääntää oikeiden ihmisten päitä ensikohtaamisella! Täällä tuomme näkyväksi kaikkia niitä timantteja, jotka ovat olleet piilossa tai vain harvojen näkyvillä. Kasvatat yrityksesi brändiä / henkilöbrändiäsi ja opit miten rakentaa sanomaa johon ihmiset haluavat samaistua ja joka tuo asiakkaita luoksesi. Lähdet toteuttamaan yrittäjyysmatkaa entistä itsevarmempana ja otat suunnitelmallisia askeleita kohti unelmiesi bisnestä.

100% tuki koko matkan
Saat minulta henkilökohtaisesti tukea ja opastusta 1:1-mentorointisessioiden, rajattoman viestituen, tarkkaan valittujen tehtävien ja palautteiden kautta, jotta edistyt jo mentoroinnin aikana. Kyyseessä on siis henkilökohtaisella tasolla toteutettava muutokseen tähtäävä mentorointimatka, ei tee-se-itse kurssi tai passiivinen verkkokurssi.

Oletko valmis omalle
menestysmatkalle?
Varaa maksuton tutustumispuhelu kanssani
Puhelussa teemme kattavan kartoituksen tilanteeseesi ja lopuksi näemme myös molemmat olisiko tämä personoitu mentorointipaketti sinulle se silta, jonka avulla pääset todellisten haaveidesi äärelle. Puhelu kestää n.30min, toteutetaan Zoom-videopuheluna ja on täysin maksuton eikä sido mihinkään.
Palveluideni pariin pääsee vain puhelun kautta, sillä haluan varmistaa, että jokainen mukaanlähtijä saa apua tilanteeseensa.
HUOM. toimi nopeasti, sillä paikkoja jäljellä vain muutama.
Liity yrittäjien sisäpiiriin
Liity sähköpostilistalle, josta saat maksutta vinkkejä menestysbisneksen rakentamiseen